lauantai 21. tammikuuta 2012

Proteiinijauhosta

Näin kasvissyöjänä laihduttaessa riittävästä proteiinin saannista tulee usein ongelma. Syön munia ja maitotuotteita, mutta silti saan normaaliruoalla harvoin kasaan edes sen kilo/ihannepainokilo, kun kalorit huomaamatta päivän aikana jäävät 1200 kaloriin. Proteiinin saanti on tärkeää, sillä haluan menettää ainoastaan läskiä, en lihasta.

Toinen ongelmani on se, että olen surkea syömään aamulla yhtään mitään. Sen takia ravinnonsaantini on epätasapainossa, syön usein ensimmäisen ateriani viiden aikaan päivällä, kun laitan perheelle ruokaa ja puputan nälkääni siitä iltaan asti, toinen vinkki siihen, miten kiloni ovat kertyneet.


Ratkaisin molemmat edellä mainitut ongelmat ostamalla ison satsin proteiinijauheita. Teen siitä aamulla itselleni pirtelön ja juon sen. Annoksessa on 152 kaloria, 28g proteiinia, 1,9g hiilihydraattia ja 3g rasvaa. Se pitää nälkää yllättävän kauan ja sokerit tasapainossa. Olo on reipas ja pirteä, eikä pirtelön juominen tuota samanlaista pahaa oloa kuin kiinteä aamupala. 

Jos illalla huomaan kaloreiden jääneen huolestuttavan alas tai proteiini/hiilihydraatti/rasva-suhteen olevan epätasapainossa, eikä mieleni tee enää syödä mitään, pirtelö kelpaa silloinkin. Ja kun makuna on mm. minttusuklaa ja kermakeksi, niin makeanhimon saa tyydytettyä samalla ;) Proteiinijauheella voi myös korvata osan jauhoista leivonnaisissa ja se käy makeuttajana ja proteiinilisänä smoothieissa.

Olen kiihkeä aidon ruoan kannattaja, minusta ihmisen pitäisi syödä mahdollisimman käsittelemätöntä ja puhdasta, lähellä tuotettua ruokaa, mutta tässä asiassa olen joutunut joustamaan, ainakin toistaiseksi, sillä ilman proteiinijauhetta laihduttamiseni olisi huomattavasti vaikeampaa. Yritän muuten syödä mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti, joten annettakoon tämä minulle anteeksi, kunnes olen lähellä normaalipainoa.

Ei kommentteja: